Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry

Retket ja markkinamyynti

Killan toiminta on esillä monilla Hämeenlinnan alueen ja Hämeen linnan markkinoilla ja tapahtumissa. Näissä yhteyksissä Kilta myy matkamuistoesineitä, kirjojaan sekä muita tuotteitaan. Killan Naistoimikunta organisoi toimintansa aikana mm. Hämeen linnan Joulutorin ja myi Killan tuotteita matkamuistoksi koululaisryhmille luokkaretkien sesonkiaikoina. Kilta on mukana Vankilamuseon pihalla järjestettävillä museomarkkinoilla 23.5.2015 kello 10-17.
Killan toimintaan kuuluvat retket, joilla tutustutaan historiallisiin kohteisiin niin Suomessa kuin mahdollisuuksien mukaan myös ulkomailla.

Kilta tekee kevätretken lauantaina 9.5.2015. Retkelle lähdetään Wetterhoffin pysäkiltä kello 9. Tutustumme Kalvolan kirkkoon (kirkkoherra Antti Herkkola) ja hautausmaahan (Seppo Saarinen) sekä Päivölän Kansanopistoon, jossa rehtori Aulanko opastaa meitä Mannerheimin elämää käsittelevässä näyttelyssä. Lounas nautitaan Sääksmäellä Pappilanniemen kurssikeskuksessa. Sen jälkeen tutustutaan Sääksmäen Voipaalan kartanoon, Sääksmäen kirkkoon (mikäli se on vapaana) ja kirkonseutuun sekä Ritvalan kylään. Hämeenlinnaan palataan vanhaa maantietä pitkin Palssarin kankaan kautta. Oppaina toimivat Seppo ja Pirkko Saarinen.
Retken hinta on 55 euroa/henkilö. hinta sisältää matkan, opastukset ja herkullisen lounaan. Retkimaksut kerätään bussissa.
Sitovat ilmoittautumiset Seppo Saariselle 1.5. mennessä, puh. 050 5275 635. Ilmoita samalla myös mahd. erikoisruokavaliosta.
Myös ei-jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Retki toteutuu, mikäli osanottajia on vähintään 25 hlö.


V
uodelle 2015 on suunnitteella myös syysretki.


 


Syksyllä 2011 Kilta teki retken mm. Kotkaan ja Strömforsin ruukkiin.
Pirkko-Leena ja Marja tutustumassa Moision kartanoon Elimäellä. Kuva: Riikka Helenius



Elävöittäjiä piknikillä Linnanpuistossa. Kuva: Elisa Putti
 

Killan elävöittäjät visiteeraavat Viaporissa, jossa vietetään kesäkuussa les Lumières - valistusajan kulttuurifestivaalia.

Kuvat les Lumières - valistusajan kulttuurifestivaaleilta ja Kaksi maata -tapahtumasta 2008.








 

Kuva: SOIC/Magnus Milefors
 



Piknikillä Suomenlinnassa




Killan 1800-luvun elävöittäjähahmot nauttivat eväitä kirkkopuistossa 25.5.2007.
Kuva: Jaakko Virtanen.

Retki Saksaan 1995

Retki Savonlinnassa 2003, matkalla Olavinlinnaan

Killan myyntipöytä Naistoimikunnan Joulutorilla Hämeen linnassa 2002

Hämeen Messujen ja Hämeen linnan Pääsiäismarkkinoilla 13.4.2003 oli Kilta mukana monella tapaa. Markkinoilla oli myyntituotepöytä, kustavilaisten elävöittäjien esiintymistä sekä Hämeen Jaarlin 2003, pianotaiteilija Tuija Hakkilan nimeämis- seremoniat (kuvassa kunniakatoksen alla).

Katso sivukartta

Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry,
e-mail: kilta(ät)hameenvanhanlinnankilta.fi :: www.hameenvanhanlinnankilta.fi