Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry

Kuninkaan Malja

Kuninkaan Malja on illallisohjelmien ehkä riehakkain kokonaisuus, jossa maljojen nostamiseen tulevat mukaan ajan rituaalit ja maljapuheet, juomalaulut ja taikuus.

Gustavs skål!
Kuva: Jaana Väänänen 2004


Illallisohjelma perustuu maljannostokulttuuriin, ja maljoista ensimmäinen nostetaan aina Kuninkaalle. Hyviä maljan kohotussyitä on toki useita ja illan aikana osallistujat saavat opetella ajan rituaaleja sekä kehittää omiaan. Iloisessa seurassa ovat mukana musikantti ja silmänkääntäjä, hauskoja roolihahmoja, jotka eivät jää temputtomiksi eivätkä varsinkaan sanattomiksi.

Tiesitkö että...

Ohitettaessa tyhjää valtaistuinta tai hallitsijan ruokapöytää, sen suuntaan kumarretaan tai niiataan, vaikka istuin olisikin tyhjä.

Lue lisää

Parhaimmillaan ohjelma on iloisemmissa tilaisuuksissa, joissa on tarkoitus juhlia esimerkiksi pikkujouluja, voittoa, menestystä jne. Kuninkaan Malja on ollut suosittu miesvaltaisille ryhmille sekä seisoviin tilaisuuksiin tai noutopöytäillallisille. Ohjelmanumerotyyppisen esiintymisensä vuoksi ohjelma toimii aina yli sadan ja jopa kahdensadan hengen tilaisuuksiin saakka.

Esiintyjäjoukkoon kuuluvat tilaajaryhmän koosta riippuen ajan roolihahmot: elävöittäjiä 3 – 7 henkeä, hovimusikantti tai kaksi ja silmänkääntäjä. Kestoltaan ohjelma myötäilee illallisen kestoa, eli noin 3 tuntia.

Lisätietoja ohjelmasta Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry: puh. 050-´3809540 tai ohjelmat(ät)hameenvanhanlinnankilta.fi

Katso sivukartta

Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry,
e-mail: kilta(ät)hameenvanhanlinnankilta.fi :: www.hameenvanhanlinnankilta.fi